maanantai 9. kesäkuuta 2014


Ylistaron kirkonkylä tutuksi


Lähde kierrokselle tutustumaan Ylistaron kirkonkylään sunnuntaina 15.6. klo 12-15. Päivän aikana on luvassa kiinnostavia tietoiskuja eri kohteista sekä tutustumista kirkonkylän historiaan ja nykypäivään.
Kyläkierroksen voi tehdä joko omatoimisesti tai opastetusti. Opaskarttoja saa Ylistaro-talon edustalta ja koulukeskuksen parkkialueelta merkityistä postilaatikoista. Opastetun kierroksen (n. 4 km) lähtö on klo 16 Ylistaro-talon pihamaalta. Opas on käytettävissä myös klo 12-15 vanhimman hautausmaan (jossa mm. sankarihaudat) ympäristössä olevien kohteiden esittelyssä.
Teemapäivän aikana voi tutustua myös Ylistaron kirkonkylän asukasyhdistyksen toimintaan Ylistaron museon tiloissa klo 12-15. Samalla voi tuoda esille ideoita kirkonkylän kehittämisestä ja asukasyhdistyksen toiminnasta kahvikupposesta nauttien.
Ylistaron kyläkierros kuuluu osana kuluvan viikon aikana järjestettävään Avoimet kylät -tapahtumakokonaisuuteen, jonka toteuttajina toimivat Seinäjoen seudulla Liiverin Kyläköörissä on itua -hanke sekä aktiiviset kyläyhdistykset.