maanantai 28. huhtikuuta 2014


Väki viihtyi Kevätmarkkinoilla

Ylistarossa 26.4.2014 järjestetyt ensimmäiset Kevätmarkkinat keräsi paikalle mukavasti kävijöitä. Ylistaro-talolla toteutetussa tapahtumassa oli mukana yli 30 myyjää ja näytteilleasettajaa. Markkinoilla olivat edustettuina muun muassa käsityöt, leivonnaiset, kampaamo- ja kosmetiikkatuotteet sekä lasten vaatteet ja -asusteet.
Ylistarolaisia kyliä esittäytyi kotiseutuaan kuvaavilla pöytäasetelmilla, joista kävijät äänestivät suosikikseen Aseman kylän sommitelman. Lakeuden 4H-yhdistys ja Lakeuden Etappi toteuttivat hauskan ja opettavaisen kierrätysaiheisen nukketeatteriesityksen perheen pienimmille. Lapsia kiinnosti markkinoilla myös onginta ja pihamaalle parkkeeratut ralliauto ja paloauto.
Näillä näkymin perinteeksi muodostuvan tapahtuman järjesti Joulupuarin naiskööri, jonka takaa löytyy paikallisia yrittäjiä ja aktiiveja.  Menossa mukana olivat myös Kylätoiminnassa on itua -hanke ja Kaupungin osakeskusten aktivointihanke.
 
Markkinapihalle karauttivat esiteltäviksi ralliauto ja paloauto.

Lakeuden 4H-yhdistyksen ja Lakeuden Etapin nukketeatteri kiinnosti pikkuväkeä.
 
 




Markkinamyyjiä hymyilytti, kun kauppa kävi mukavasti.


Vihaiset linnutkin olivat saapuneet markkinoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti