tiistai 13. toukokuuta 2014


Ylistaro Palvelee tulevana lauantaina

Ylistaro Palvelee -tapahtuma järjestetään Asulan liikealueella lauantaina 17.5. klo 10-16.
Nasu-koirakin odottaa lauantaita.
Silloin pääsee pelaamaan jalkapalloa Ylistaroon.
Tapahtumassa ovat esillä alueen yritykset tuotteineen ja kevätuutuuksineen.  Kävijät voivat tutustua muun muassa moottoripyöriin ja varusteisiin, Stiga-pihanhoitokoneisiin, Multasormen tuotteisiin sekä Custom-moottoripyöriin ja lisävarusteisiin.  Liikealueella ovat esittelyssä myös jätevesijärjestelmät, kissan ja koiran ruoat sekä paperitukun tuotteet.
Ylistaron nuorten yritysideakisan voittajat palkitaan paikan päällä kello 13. Ylistaron Yrittäjät ry:n, Kaupungin osakeskusten aktivointihankkeen ja Lakeuden 4H-yhdistyksen toteuttamaan kilpailuun tuli lähes 50 ideaa, joista raati on valinnut parhaimmat.
Tapahtumassa on mahdollisuus tutustua myös vanhoihin autoihin. Lapset pääsevät huristelemaan polkutraktoreilla, ja paikalle saapuu klo 11-13 väliseksi ajaksi jalkapalloileva 4H-koira. Kävijöille on kahvitarjoilu. Myynnissä on niin ikään makkaraa, limsaa ja karkkia.
Tervetuloa Ylistaro Palvelee -tapahtumaan tekemään ostoksia ja tapaamaan tuttuja!

 

 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti