tiistai 20. toukokuuta 2014


Ylistaron yritysideakilpailun voitto Petri Tikkamäelle


Ylistaron nuorten yritysideakilpailun voittajat julkistettiin ja palkittiin lauantaina 17.5. Ylistaro palvelee -tapahtuman yhteydessä.
Ylistaron Yrittäjät ry:n, Lakeuden 4H-yhdistyksen ja Kaupungin osakeskusten aktivointihankkeen toteuttamaan kilpailuun saapui huhtikuun aikana kaikkiaan 49 Ylistaron yläkoululaisten liikeideaa. Nuoria pyydettiin kuvailemaan, millaista liiketoimintaa he kaipaavat juuri omalle asuinseudulleen ja millaisen yrityksen he itse olisivat kenties valmiit perustamaan.
Kilpailuun sai osallistua joko yksin tai enintään kolmen hengen ryhmässä. Monet ideat olivat hyviä ja pitkälle mietittyjä sekä ennen kaikkea toteuttamiskelpoisia juuri Ylistarossa.
Ylistaron Yrittäjät ry nimesi voittajaideaksi Petri Tikkamäen Talkes-nimisen yrityksen, jonka toimiala oli kylätalkkaripalvelu. Yrittäjien mielestä kylätalkkari-ideaa voisi kehitellä ympärivuotiseksi toiminnaksi, ja tämänkaltaista apua tarvitaan niin lapsiperheissä kun eläkeläistalouksissa.
Toiseksi paras idea oli Katri Korvolan, Martta Tuppuraisen ja Mia Grönroosin ajatus torikahvilasta, joka palvelisi aina kesäaikaan Ylistaron torilla. Ylistaron Yrittäjät ry piti ideasta, koska se elävöittäisi keskustan kesäelämää ja tunnelmaa.
 Ylistaron yläkoululaisten joukkoa yhteispotretissa. Palkinnot ojentanut, Ylistaron Yrittäjät ry:n sihteeri, Hannu Kontturi (vas.), Aki Luoma, Petri Tikkamäki, Juho Louko, Mia Grönroos, Martta Tuppurainen, Katri Korvola ja Saana Saarimäki
Kisan kolmospalkinnon nappasivat Juho Louko ja Aki Luoma, jotka olivat suunnitelleet ATK-neuvontapalveluja tarjoavan yritysidean.  Yrittäjien mukaan ATK-apu on erittäin tärkeää erityisesti ikäihmisille, joilla ei ole lapsia tai lapsenlapsia auttamassa ja opastamassa tietokoneen käytössä.
Hyviä vastauksia tuli niin runsaasti, että Ylistaron Yrittäjät ry halusi palkita vielä kaksi ideaa kunniamaininnoilla. Maininnat ansaitsivat Elena Mikkilä Ellun käsityöt -ideallaan sekä Saana Saarimäki YDance-ajatuksellaan.
Ellun käsityöt -suunnitelma miellytti yrittäjäjärjestön edustajia, sillä käsitöiden tekemisen taito on hyvä siirtää myös tuleville sukupolville. Tanssinopetusta tarjoava YDance kiinnosti yrittäjiä siksi, koska heidän mielestään kaikkien nuorten olisi syytä oppia tanssin alkeet, sillä tanssiminen on hyvä sosiaalinen kanssakäymismuoto.
Voittaja kuittasi ideastaan 200 euroa, toiseksi tullut 100 euroa ja kolmanneksi sijoittunut 50 euroa. Kunniamaininnan ansainneita muistettiin elokuvalipuilla ja t-paidoilla.
Kilpailu on ollut samanaikaisesti käynnissä Peräseinäjoella. Peräseinäjoen Yrittäjät ry:n valinnat julkistetaan lauantaina 24.5. Kulttuuritalo Pokin edustalla järjestettävässä toritapahtumassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti