torstai 3. heinäkuuta 2014


Joutopäiväviikolla tarjontaa laidasta laitaan


14.7.-20.7. järjestettävä Ylistaron Joutopäiväviikko tarjoaa tekemistä ja elämyksiä jokaiselle päivälle. Viikko hemmottelee erityisesti urheilun ja kulttuurin ystäviä monipuolisella kattauksellaan. Tapahtumaviikko huipentuu sunnuntaina perinteisiin Joutopäivämarkkinoihin, joiden teemana on tänä vuonna Kansainvälisyys.

Joutopäivien ohjelma käynnistyy maanantaina 14.7. klo 18. Ylistaron Riistanhoitoyhdistyksen järjestämällä Hirvenpyöräilyllä Järvirannan radalla. Elokuvateatteri Matin-Tuvassa tutustutaan samaan aikaan Risto Räppääjän ja Liukkaan Lennartin edesottamuksiin koko perheen elokuvassa. Kainaston nuoriseuralla esitetään Vieraalla maalla -kesäteatterinäytös klo 19. alkaen.
 
 

Tiistaina 15.7. YKV:n suunnistusjaosto järjestää Iltarastit klo 17. Ylistaron Oppaat esittelevät Ylistaron vanhaa keskustaa muistomerkkeineen klo 18.30 lähtien. Kierrokselle lähdetään Kirmaus-hallin edustalta.

Piknikkiä ja pesistä


Keskiviikkona 16.7. kokoonnutaan perhepiknikille Meijerinrantaan klo 18. MLL:n Ylistaron yhdistyksen ideoimassa tapahtumassa ovat mukana Kulttuurihurautus ja leikkilähetti Anna Granlund. Runsaasti pesäpalloa sisältävän viikon ensimmäinen peli isketään keskiviikkona, Ylistaron pesisstadionilla klo 18, jolloin kentällä nähdään Ykköspesis-ottelu Ylihärmä-Tampere. Kainaston kesäteatterin Vieraalla maalla esitetään toistamiseen keskiviikkona klo 19.
Torstain ohjelmassa on opastettu retki 4H-elämysmaailmaan.
Torstaina 17.7. Lakeuden 4H-yhdistys toteuttaa opastetun pyöräilyretken 4H-elämysmaailmaan klo 17.30. Lähtö tapahtuu koulukeskuksen pihamaalta. Paikan päällä on luvassa lätynpaistoa ja ilmainen sisäänpääsy elämysmaailmaan. Pesäpallon miesten maakuntasarjan ottelu, YKV-Vähäkyrö, pelataan Ylistaron pesiskentällä klo 18.

Perjantaina 18.7. jatketaan kansallispelimme parissa, kun YKV:n vastustajaksi saapuu Nurmo. YKV:n pesisjaoston ja Ravintola Taron yhteiset Joutopäivän iltabileet käynnistyvät Tarossa klo 20. Illan musiikista vastaa Rock´n Rollas.

Multi-Sporttia ja markkinatunnelmaa


Lauantaina 19.7. tempaudutaan Multi-Sport -seikkailukilpailun vietäväksi urheilupuistossa klo 12. Kisaan voi osallistua kolmessa eri sarjassa ilmoittautumalla ennakkoon YKV:n nettisivuilta löytyvällä lomakkeella. Joutopäivien iltabileitä jatketaan Ravintola Tarossa klo 20. alkaen Black Dog´sin ja karaoken merkeissä.
 
Joutopäivämarkkinatori avautuu koulukeskuksen pihamaalla klo 11. sunnuntaina 20.7. Markkinat avaa Ylistaron Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Reijo Virtanen. Musiikkitarjonnallaan väkeä viihdyttää Loukolan Sheikit. Kansainvälisistä työnkuvistaan saapuvat kertomaan ylistarolaislähtöiset Helena Tuuri, Sinikka Koski sekä Kauko Hölsö.
Kriikun Mylly jauhaa markkinavieraille sunnuntaina.
Markkinaostosten lomassa voi tutustua varjoliitoharrastukseen, Wanhoihin Zetoreihin, Kuljetusliike Jussi Lintala Oy:n kuljetuskalustoon sekä poiketa tutustumassa alueen läheisyydessä sijaitsevan Kriikun Myllyyn. Markkina-alueelle on ilmainen, non-stop -kuljetus Zetorilla Ylistorilta. Kyytiin voi nousta myös Kirja-Matin parkkipaikalta.

Joutopäivämarkkinoiden sulkeuduttua klo 18, iltaa voi jatkaa Mäki-Pohdon ravi- ja ratsastuskeskuksessa ravattavilla Joutopäiväraveilla. Virtalan seuratuvalle kokoonnutaan Joutopäiväseuroihin klo 19.

Joutopäiväviikon aikana on mahdollisuus käydä tutustumassa myös Kainaston nuorisoseuran taidenäyttelyyn, joka on avoinna yleisölle päivittäin klo 12-18. Seinäjoen kansalaisopiston kokeilevan kuvataideryhmän jäsenten toteuttamaan näyttelyyn on vapaa pääsy.
 
Lue lisää Joutopäiväviikosta ja markkinapäivän aikatauluista YKV:n sivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti